Vaniljainen vadelma-murupaistos


Tuossa viikonloppuna sulatettiin meidän pakkanen ja se piti saada mahdollisimman tyhjäksi. Meillä oli pakkasessa vadelmia, joista ajattelin tehdä jotain. Googlettelin sitten erilaisia reseptejä, mihin tulisi vadelmaa. Haastavan hommasta teki se, että mulla ei ollu kaapissa mm. vispikermaa, jota tuli melkein kaikkiin resepteihin. Noh, löysin sitten tämän reseptin, johon mulla sattu löytymään ainekset kaapista. Tää oli kyllä älyttömän hyvää, mutta makeaa. Ei kyllä voi paljoa syödä kerralla. Ohjeessa luki, että paistos tulisi tehdä uuninkestäviin annosvuokiin, mutta meillä ei mitään sellaisia ollut, niin käytin ihan normaalia uuni/piirakkavuokaa. On kuitenkin kiva kokeilla uusia juttuja ja kyllä voisin tehdä tätä toistekin! :)

Ainekset (3-4 annosta)

1 ps (72g) vaniljakastikejauhetta
2 dl vehnäjauhoja
80 g voita
3/4 dl fariinisokeria
1½ dl kaurahiutaleita
1 ps (200g) pakastevadelmia (tai tuoreita)


1.Tee vaniljakastike ohjeen mukaan eli sekoita jauhe neljään desilitraan maitoa
2. Laita vehnäjauhot kulhoon ja nypi pehmennyt voi joukkoon.
3. Lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita.
4. Lisää vaniljakastike piirakkavuokaan (tai niihin pieniin uuninkestäviin annoskulhoihin) ja laita vadelmat siihen päälle. Lisää vielä kauraseos vadelmien päälle.
5. Paista 200 asteisessa uunissa n.20 min. Jos käyttää tuoreita vadelmia, niin sitten 5 min vähemmän.

Helppoa ja herkullista!

Seitsemän vinkkiä kirpputorikiertelyyn

Jos joku ei vielä tiedä, niin oon aika aktiivinen kirpputorien kiertelijä. Tällä hetkellä käyn kiertämässä kaksi kirpputoria kerran viikossa ja luultavasti alan käymään kolmannellakin juuri avatulla kirpputorilla, mikäli sinne alkaa tulemaan hyvää tavaraa halvalla. Opiskeluaikana, kun muutin Seinäjoelle, aloin käymään kirpputoreilla aktiivisesti. Sitä rahaa, kun ei hirveästi ollut. Sitä paitsi huomasin, että kirpputorit eivät olekaan sellaisia pahalta haisevia paikkoja, minne joku on tuonut 70-luvulta omassa nuoruudessaan käytettyjä vaatteita. Löytyy toki niitäkin, mutta nykypäivänä ainakin nuoret tuovat paljon merkkivaatteita myyntiin, joita ei välttämättä ole paljoa käytetty. Vaikka nyt olisi enemmän rahaa ostella vaatteita normaaleista kaupoista, niin silti ostan paljon mielummin omat ja pojan vaatteet kirpputoreilta tai sitten alennusmyynnistä. Siinä nimittäin säästää todella paljon! Halusin tähän koota vinkit, joita kannattaa ottaa huomioon, kun kirpputoreilla käy. Nämä asiat olen itse oppinut ja huomannut. Kuvina olen käyttänyt kirpputorilta ostamiani vaatteita. Olen yrittänyt muistella myös hintoja, mutta kaikkien hintoja en muista tarkasti, niin olen laittanut noin hintoja. :)

vas. Farkkutakki - kirpputori/H&m (4€) | Sifonkitoppi - kirpputori/H&m (2,50€) | Kengät - kirpputori/Vagabond (10€) oik. Takki - kirpputori/Vila (7€) | Laukku - kirpputori/H&m (n.2-3€) | Farkut - kirpputori/Gina tricot (n.3-6€) | Saappaat - kirpputori (n.6€)

1. Ajankohta. Jos haluaa olla ensimmäisenä paikalla, kun ihmiset tuovat tavaroita kirpputorille, niin silloin kannattaa tulla itsekin paikalle hieman kirpputorin aukeamisen jälkeen. Useat kirpputorit aukeavat kymmeneltä, niin itse ajoitan siellä käymisen n. klo.10:30-11:00. Silloin ihmiset ovat yleensä saaneet tavarat järjestykseen pöydillään. Joillakin kirpputoreilla on sellainen menetelmä, että pöydän varanneet voivat tuoda tavaransa illalla ja jäädä järjestelemään sitä kirpputorin sulkeutumisajan jälkeen. Silloin heti kirpputorin aukeamisen yhteydessä kannattaa olla paikalla. Tähän pätee sanonta, että nopeat syövät hitaat ja parhaat viedään päältä.

2. Kirpputorin kohderyhmä. Kirpputorit eivät välttämättä itse määrittele kohderyhmäänsä, mutta jostain syystä tietyille kirpputoreille vie enemmän esimerkiksi nuoret vaatteitaan tai eläkeläiset antiikkitavaroitaan. Ei kannata siis luovuttaa kirpputorien suhteen heti ensikäynnillä ja todeta, ettei mene enää ikinä kirpputoreille, kun siellä on vaan myynnissä antiikkitavaraa. Voi nimittäin olla, että oot sattunut vain väärälle kirpputorille. Oon tutustunut itse paikkakuntani kirpputoreihin ja kierränkin enää vain tietyt kirpparit, koska tiedän niistä varmimmin löytäväni itselleni jotain. Joskus myös ne kirpputorit, joista ajattelee, ettei sieltä varmaankaan mitään löydy, saattavat yllättää! :)

3. Kunto. Kirpputorilla kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei osta mitä sattuun, vaikka saisikin halvalla. Jotkut tuovat kirpputorille likaisia ja rikkinäisiä tavaroita tai vaatteita. Mun mielestä olisi ainakin reilua mainita hintalapussa, jos vaatteessa on reikä tai sitten suosiolla heittää rikkinäiset vaatteet roskiin. Mulla on muutamia kertoja käynyt niin, että oon maksanut jostain paidasta esimerkiksi kolme euroa ja kotona huomannut, että siinä on reikä. Kerran myös näin myynnissä nahkatakin 25 eurolla, jonka selässä oli halkasijaltaan neljän sentin reikä.

Vas. Paita - kirpputori/H&m (3,50€) | Kengät - kirpputori (1,50€) Oik. Tunika -kirpputori/H&m (n.3-4€) | Paita - kirpputori/Vila (n.2-3€) | Vyö - kirpputori (1€)

4. Hinta. Kirpputori on kirpputori ja mielestäni niiden hintojen kuuluukin olla alhaiset. Sen huomaa heti kirpputoripöydästä, haluaako sen myyjä tavaroista ja vaatteista eroon vai haluaako hän siitä voittoa. Täytyy myös olla itse tietoinen, missä hintaluokassa tavarat/vaatteet menee. Jotkut nimittäin yrittävät myydä käytettyjä tavaroita tai vaatteita joko samalla hinnalla tai vielä kalliimmallakin kuin, mitä ne maksavat uutena. Esimerkiksi H&m:n vaatteista en maksa kovin suuria summia, koska tiedän, etteivät ne ole maksaneet uutenakaan kovin paljoa. Kannattaa myös olla tietoinen normaalikauppojen tarjouksista, sillä kirpputoreilla törmää myös jälleenmyyjiin. Joku lasten lelu voi olla parilla eurolla tarjouksessa ja henkilö x ostaa näitä monta ja laittaa kirpputorille myyntiin 10€/kpl. Mulla itselläni on myös tietyt kriteerit, etten esimerkiksi käytetyistä paidoista maksa kuin maksimissaan kuusi euroa paidasta riippuen. Yleensä 1-6 € on sopiva hinta paidoille. Hintaan liittyy myös se, että helposti tulee ostettua jotain, koska se on niin halpa ja sitten on kaapit täynnä käyttämättömiä vaatteita joten kannattaa myös kirpputorilla ollessa miettiä, tuleeko vaatteelle tai tavaralle käyttöä oikeasti.

5. Aika. Kirpputorit kannattaa kiertää ajan kanssa ilman kiirettä, koska silloin varmimmin löytää jotain. Riippuu toki kirpputorin koosta ja siitä mitä hakee. Usein pöydät saattavat olla liiankin täynnä tavaraa, että sieltä löytää jotain vain penkomalla. Ei kuitenkaan kannata penkoa pöytää liian tarkkaan, koska sillon turhautuu. Itse yleensä silmäilen pöydät ja huomaan melko nopeasti, onko siinä jotain tavaraa, joka mua kiinnostais. Liian täyteen tungetut pöydät kierrän kaukaa, enkä edes vaivaudu penkomaan, sillä pelkkä vilkaisukin ahdistaa. :D


Kaikki lastenvaatteet 0,20-4€. Suurin osa bodeista 1-2€/kpl.

6. Vuodenaika. Vuodenaika määrittää usein sen, mitä tavaraa kirpputoreilla on myynnissä. Jos etsii kesävaatteita, kannattaa mennä keväällä/kesällä kiertämään kirpputoreja. Näin keväisin myös tulee myyntiin esimerkiksi rullaluistimia ym. kesäjuttuja. Kohti talvea kun mennään, niin löytyy varmimmin esimerkiksi talvitakkeja tai luistimia. Ei kuitenkaan aina näin, mutta yleensä.

7. Kärsivällisyys ja aktiivisuus. Aina ei hyvältäkään kirpputorilta löydä mitään joten kirppistely vaatii kyllä kärsivällisyyttä ja aktiivisuutta. Jos on oikea kirppishaukka, niin kirpputoreilla kannattaa käydä mahdollisimman usein. Itse käyn kerran viikossa sen takia, koska itsepalvelukirpputoreilla pöydän vuokra-aika on useinmiten se viikko (jotkut toki pitää pidempään), niin viikossa ehtii tavara vaihtua hyvin.

Kiertelettekö te paljon kirpputoreja? Oliko näistä vinkeistä hyötyä? :)

Iso paketti Saksasta

Mainitsinkin tuossa yhdessä postauksessa, että odottelen pakettia Saksasta. Mun Instagramin seuraajat näkivätkin jo eilen kuvan, mikä paketista paljastui, mutta ajattelin tehdä tänne blogin puolelle vielä erillisen postauksen aiheesta. Tilasin siis Thomannilta valkoisen Yamaha YDP-S51 WH sähköpianon. Mulla on ollu reilun kymmenen vuotta käytössä Yamahan kosketinsoittimet, jotka äiti ja iskä on ostanu mulle ja mun sisaruksille joululahjaks, kun oon ollu jotain 10-vuotias. Reilun vuoden ajan oon kuitenkin ollut ilman minkäänlaista soitinta, koska nämä kosketinsoittimet vetelivät viimeisiään ja niiden virtajohto oli hajalla. Siihen on kerran jo ostettu uusi virtajohto, mutta tällä kertaa vika on liitännässä ja sitä on vähän vaikeampi korjata. Aina kun aloin niillä soittaa, sain soitettua pari sointua, kun soitin meni jo pois päältä. Olin tehnyt monta vuotta siihen jo teippipatentit ym, mutta ehkä oli aika siitä jo luopua. :D

Oon haaveillu varmaan jotain viisi vuotta kunnon pianosta. Ajattelin kuitenkin, että sähköpiano olisi kätevämpi vaihtoehto, kun sitä ei tarvitsisi virittää ja sen siirtämiseen esimerkiksi muuttojen yhteydessä ei tartte nähdä niin paljon vaivaa. Joskus ajattelin, että hankkisin valkoisen sähköflyygelin, mutta luonnollisesti sellainen tarttis paljon tilaa. Sen olin päättänyt, että haluan valkoisen sähköpianon, eikä nyt älyttömän kallista ja merkin pitäisi olla Yamaha. Kävin tuota kyseistä mallia kokeilemassa musiikkiliikkeessä ja aikalailla sen perusteella tein sitten päätöksen. Olin jo ostamassa kyseistä pianoa sieltä musiikkiliikkeestä, kunnes huomasin sen poistuneen heidän nettisivuiltaan. Menin katsomaan löytyisikö Thomannilta nimenomaan sitä pianoa ja löytyhän sieltä ja halvemmalla kuin tästä musiikkiliikkeestä. Laitoin sitten tilaukseen Yamahan sähköpianon, pianopenkillä ja kuulokkeilla. Ei mennyt kuin 8 arkipäivää, kun pianon sain kotiovelle asti.


Pelkäsin vähän, että mun soittotaidot ois ruostunu, kun en oo päässy pitkään aikaan soittamaan, mutta onneksi tämä oli turha pelko. Ihana soittaa ja laulaa pitkästä aikaa kotona. Tämä piano kuitenkin aiheutti pientä kriisiä sisustuksessa, kun piti keksiä sille paikka ja siirrellä muita huonekaluja. Se pääsi kuitenkin olohuoneeseen aitiopaikalle.♥

Vagabondit kirpputorilta

Oon yrittäny kattella uusia kenkiä kirpputoreilta, mutta vielä ei ollut tullut mitään kivoja ja oikean kokoisia vastaan. Tää on niin säälittävää oikeasti, koska Timollakin on enemmän kenkiä, mitä mulla! Maanantaina kuitenkin kävin kirpputorin nopeasti kiertämässä, kun poika kauppareissun päätteeksi nukahti autoon. Löysin sitten sieltä kivan näköiset kengät, joissa luki Vagabond ja koko sattui olemaan mun koko. En ole mitenkään merkkien perään vaan ostelen kenkiä milloin mistäkin, mutta googlettelin kyseiset kengät ja niiden alkuperäinen hinta uutena on 89€ ja nyt kirpparilla niiden hinta oli 10€. Kengät sopivat hyvin jalkaan ja muutenkin ne olivat ihan hyvässä kunnossa vielä joten nappasin ne mukaan. Ei siis mikään turha kirpparireissu tällä kertaa.

Yhdistinkin kengät heti asuun. Nää sopii mun mielestä niin hyvin mustien farkkujen tai legginssien kanssa. Asukuvat ei oikein tee oikeutta kengille, mutta näillä mennään. Oon aika mukavuuden haluinen ja tästä farkkupaidasta on tullu mun lemppari jo raskausaikana. Tää on kiva vaan heittää "takiksi" erilaisten toppien päälle. Tämä kuvassa näkyvä sifonkitoppi onkin vielä näillä keleillä liian kylmä.

Farkkupaita - kirpputori/H&m | Sifonkitoppi - kirpputori/H&m | Farkut - Gina tricot | Kengät - kirpputori/Vagabond

Rento sunnuntai



Tänään oli jotenkin tosi ihana aamu, vaikka heräilinkin pojan kanssa jo ennen kahdeksaa. Ehdin pyykätä, leikkimään ja nukkumaan päikkäritkin leikkimatolla pojan kanssa. Kun Timo vihdoin nousi ylös, niin mä siirryin sänkyyn makoilemaan ja lueskelemaan blogeja. Se, mikä tästä aamusta teki niin ihanan, oli kiireettömyys. Ei tarvinnut mennä yhtään minnekään. Sitä usein hankkii itsellensä ohjelmaa jo heti aamusta. Vaikka tänään ja eilen oonkin siivonnu ihan kiitettävästi ja laittanut mm. sohvan päälliset pesuun ja vaihdoin makkarin järjestystä (taas kerran..), niin silti on ollu ihana viikonloppu.

Hassua muuten, että oon monta vuotta puhunut siitä, etten tarvitse tablettia. Oon ajatellut, että mulle riittää aivan hyvin tietokone ja älypuhelin, mutta tänään sängyssä makoillessani ajattelin, kuinka ihanaa ois selata blogeja ja Pinterestiä tabletista kuin pienestä kännykän näytöstä. Sen aika ei kuitenkaan ole nyt, ehkä joskus tulevaisuudessa. Ja ehkä sitä ennen hankin uuden kannettavan. Tämän nykyisen ostin ylioppilaslahjarahoilla viitisen vuotta sitten ja se alkaa vedellä viimeisiään. Akkuhan tässä on ollu sökönä ja kauan ja tämän täytyy olla kytkettynä pistorasiaan kokoajan. Nyt tää on kuitenkin alkanut olla tosi hidas, vaikka siitä ei kovin kauaa ole kuin tämän olen formatoinut. Ehkä teen sen tässä uudestaan ja kattelen sitten, mikä on tuomio. Toivottavasti tää ei kuitenkaan vielä pimahtais kokonaan, koska just käytin aika ison summan rahaa yhteen juttuun. Nimittäin tilasin tässä viime viikonloppuna Saksasta paketin, josta oon haaveillut kauan. Sen pitäis tulla ens viikolla, niin sitten te kuulette, minkä hankinnan oon tehnyt. ;)

Kävästiin tuossa muuten äänestämässä ja samalla pienellä vaunulenkillä. Tarkoitus ois tässä illalla seurata vaalituloksia ja käydä saunassa. Eli ihan tällaista rentoa olemista. Mitäs teidän sunnuntaihin? :) Kävittekö äänestämässä?

Synttäreitä

Tuossa tiistaina käytin aamupäivän leipomiseen, sillä Timolla oli synttärit. Oltiin sovittu, että mennään iltapäivällä Amarilloon syömään, mutta tää leipominen oli ylläripylläri. Leivoin elämäni ensimmäisen kerran itse keksiä ja jos oisin tienny, että se on noinkin helppoa, olisin leiponut keksiä enemmänkin! Nappasin vaan jonkun ohjeen netistä, joka kuulosti herkulliselta. Testaukseen pääsi tämä suolapähkinä-valkosuklaakeksi -resepti.

Pitihän mun leipoa vielä joku kakkukin ja perinteisen kermakakun sijaan päädyin valitsemaan daim-juustokakun. Kannattaa muuten kattoa reseptit etukäteen eikä vasta kaupassa! Mä yritin kaupassa ollessa googletella hyvää reseptiä ja ajattelin yhdistäväni monta reseptiä, kun sopivaa ei löytynyt. Löysin kuitenkin tämän reseptin, jota vähän muuntelin. En laittanut keksipohjaan kanelia ja lisäsin 20 g rasvaa. Muuten taisin käyttää samaa ohjetta. Pohdin aluksi, että pitäisikö tehdä perus Digestive -keksipohja Domino -keksien sijaan, mutta oli tuo kyllä hyvää, ehkä vähän liian makeaa.

Me ei nykyään enää välttämättä osteta toisillemme mitään synttärilahjoja, ellei satu sitten olemaan jotain mielessä, jota toinen tarvitsisi tai toivoisi. Tärkeämpää on meille yhdessä vietetty aika ja hyvä ruoka. Tällä kertaa mun mielessä oli kuitenkin GFM:n cd, joka Timolta/meiltä vielä puuttui. Tämä sattuu olemaan vielä meidän molempien yksi lempparibändeistä.

Keittiö


Tässä ois muutama otos meidän tämän hetken keittiöstä. Kun katselin tämän asunnon kuvia netistä, ihastuin oitis tähän keittiöön, koska olen aina halunnut vaaleat kaapinovet ja tummanruskeat pöytätasot. Lisäksi keittiön pohjaratkaisu oli mun mieleen, kun aikaisempi keittiö oli ahdas käytävämallinen. Tässä on muutenkin paljon pöytätilaa verrattuna meidän edelliseen vuokra-asuntoon ja tiskikoneesta ehdoton plussa! Ei enää tiskausta! Kyllähän me reilu kolme vuotta ehdittiinkin tiskaamaan joten tiskikone oli kyllä ehdoton, kun asuntoa valittiin. Meillä sattu vielä hyvä tuuri, kun asunnossa oleva tiskikoneen malli oli "etsintäkuulutettu" valmistajalta kuumenemisvaaran takia, niin saatiin sitten hyvitystä kun hankittiin upouusi tiskikone. Tuo onkin jotain supersilence mallia ja todellakin on hiljanen!

Ainoat miinukset tässä keittiössä on pieni pakastin, sillä sen saa tunkea aina niin täyteen ettei meinaa saada enää kiinnikään. Tässä asunnossa ei ole mahdollisuutta edes toiselle arkkupakkaselle. Roskiskaappi on myös vähän epäkäytännöllinen, kun keittiön runko on alkuperäinen vuodelta -85 ja tähän on vaan vaihdettu kaapinovet ym. Kuuden hengen ruokapöydän haluaisin myös joskus, mutta se on vähän siinä ja siinä tuleeko keittiö liian ahtaaksi. Mutta muuten oon kyllä tykännyt tästä hirmuisesti! :)

Day with me

Ajattelin, että voisin silloin tällöin tehdä Day with me -postauksia, sillä tykkään itse ainakin tällaisia lueskella. Tätä omaa postausta lukiessani käy ilmi, että mun päivät on yhtä syöttämistä. ;D En maininnut ihan kaikkia syöttöjä ja silti niitä on niin paljon! Tällaista arkea mä siis vietän tällä hetkellä. Päivän sisältö vaihtelee vähän sen mukaan käynkö esim. kirpputorilla/kaupungilla tai sitten jos illalla mulla on menoa, niin mies on pojan kanssa kahdestaan kotona. Muuten päivät menee aikalailla samaa rataa. :)

klo.04:59 Herään pojan äännähtelyyn unesta, jossa mulle soitetaan paloasemalta ja kerrotaan, että mun lapsuudenkoti on tulessa. Unessa kysytään, onko siellä sisällä ketään. Ihme uni. Nostan pojan pinnasängystä ja syötän. Syötön aikana poika alkaa vääntelehtiä. Juupajuu kakkavaippaa sitten vaihtamaan. Harvoin kyllä käy näin "keskellä yötä".

klo.05:24-06:20 Ollaan molemmat menossa takaisin nukkumaan. Käyn nopeasti facebookissa kännykällä, mutta en saakaan unta kuin joskus kuuden jälkeen vasta pojan jo nukahtaessa heti.

klo. 07:30 Syötän pojan, joka jatkaa vielä unia. Selailen samalla Ilta-Sanomat kännykällä. Kauhistuneena kattelen uutisia lentoturmasta, jossa kuollut 150 ihmistä. Nukahdan uudestaan.

klo. 09:00-10:00 Pojan yöunilta herääminen ja syöttäminen. Mäkin pääsen jopa ylös sängystä! Pojan aamutoimien jälkeen, vien hänet leikkimään leikkimatolle, jotta saan itse syötyä. Käyn myös tsekkaamassa uusimmat blogipäivitykset ja laitan tämän postauksen alulle. Aloitan aamutoimia itselleni kuten hampaiden pesua, kasvojen pesua ja vaatteiden vaihtoa.



klo. 10:00-11:00 Mun aamutoimien jälkeen kuunnellaan musiikkia ja leikitään yhdessä. Vauvan kanssa on niin helppo leikkiä, kun se innostuu niin pienestäkin asiasta kuten harson viemisestä kasvojen eteen ja pois. Syötön jälkeen puen pojalle nallehaalarin ja pipon, nappaan autonavaimet ja lompakon ja lähdetään kirpputorille. En ottanut vaunuja mukaan, niin kanniskelen koko kierroksen reilun kuuden kilon vauvaa turvakaukalossa aluksi itkun saattelemana, mutta sitten poika nukahtaa. Kirpputorilta ei kuitenkaan löytynyt tällä kertaa mitään.

klo. 11:15 Kirpputorikierroksen jälkeen suuntaan nukkuvan vauvan kanssa ruokakauppaan. Kiersin kaupan ihan hissukseen ilman kiirettä. Ihana muutenkin käydä aamupäivällä kaupassa, kun siellä ei ole paljon porukkaa. Eksyppä isoon markettiin perjantai-iltapäivänä/iltana...

klo. 12:10 Postin kautta kotiin. Paketista tuli pojalle Em's 4 bubs merkkiset kuulosuojaimet. Ilmeisesti ainoat markkinoilla olevat kuulosuojaimet pelkästään vauvalle. Kotiin tultaessa poika nukkuu vielä, niin saan rauhassa purkaa kauppakassit. Aloitan myös pyykkien viikkausta ja käväsen koneella.

13:00-15:00 Juttelen äidin kanssa puhelimessa samalla, kun poika alkaa heräillä, vaihdan hänelle vaipan ja syötän. Syön välipalaa itse. Yleensä se on joku hedelmä/hedelmiä ja teetä. Aloitan tekemään ruokaa ja siivoilen samalla keittiötä. Laitan radion päälle, Yle X:n jälkkä -ohjelma. Vähän ennen klo. 15 alan syöttämään poikaa, joka nukahtaa syliin. Siirryn takaisin ruoanlaittoon.

15-17:00 Saan ruoan valmiiksi ja mieskin tulee töistä. Syödään tänään nakkikastiketta ja perunoita. Vaihdellaan päivän kuulumiset. Ruoan jälkeen siirryn koneelle ja otan ostamani herkut mukaan. Päätin kokeilla tällä kertaa erilaisia pähkinöitä. Lemppareita oli ehdottomasti kaikki jogurtti- ja suklaapäällysteiset.♥ Näillä oli vaan sairaan kallis kilohinta, joku reilu 16€. Selailen päivän postin. Lueskelen paikallislehdestä "risut ja ruusut" -palstaa. Oonko ainoa, joka tykkäilee lukea tällaisia?

17:00-18:30 Syötön ja vaipanvaihdon jälkeen puen pojan ja itseni ulos ja lähdetään tunnin vaunulenkille. Mun piti ottaa kännykkä mukaan, mutta en löytänyt sitä mistään! Kotiin tullessa löysin sen kuitenkin vaunuista...

19-22 Pojan leikkiessä täytän muistokirjaa raskausajasta valokuvilla. Poika viihtyy niin hyvin leikkimatolla, että hetken seurusteltua siirryn siivoamaan. Yhdeksän jälkeen aloitan pojan iltatoimet ja poika käy myös kylvyssä. Hän tykkää siitä kovasti. Mieskin oli tässä illan mittaan tullut kotiin menoiltansa.

22-24 Juttelua miehen kanssa, tv:n katselua, iltapalaa, omat iltatoimet. Poika nukahtaa yhdentoista jälkeen ja itse nukahdan puolen yön aikoihin.

My summer bucket list

Ajattelin tehdä tällä kertaa vähän erikoisempaa postausta ja kirjoitella kesää varten suunnitelmia, joita haluaisin toteuttaa tänä kesänä. Eihän kesään ole enää kuin parisen kuukautta, niin ihan hyvin voi jo katseet suunnata kesään, vai mitä? ;) Ens kesän vietän itse kokonaan kotona ilman töitä tai esimerkiksi koulujuttuja. Tää kesä tulee varmasti olemaan erilainen, mutta toivottavasti ikimuistoinen.

1. Osta iso mansikkalaatikko
2. Käy huvipuistossa
3. Käy jossain isolla uimarannalla kuten Kalajoen hiekkasärkät tai Porin Yyteri
4. Ota aurinkoa ja paljon!
5. Vietä aikaa rannalla

IMG_6230

6. Ota paljon kuvia ja videoita
7. Mene leirille
8. Lue ainakin yksi kirja
9. Syö paljon jäätelöä
10. Käy markkinoilla

IMG_1481

11. Osta metrilakua
12. Käy kiertämässä joku luontopolku
13. Kuuntele paljon musiikkia
14. Tanssi sateessa
15. Käy paljon kirpputoreilla

IMG_6147

16. Käy kirjastossa
17. Paista vaahtokarkkeja nuotiolla
18. Kokeile jotain uutta
19. Vietä aikaa ihmisten kanssa, jotka tekevät sinut onnelliseksi
20. Hanki grilli ja grillaile omalla terassilla

IMG_1721

21. Käy konsertissa
22. Älä välitä muiden mielipiteistä
23. Nauti elämästä
24. Opettele kalanruotoletti
25. Käy Ikeassa ja Ideaparkissa

Mitä kuuluu teidän kesän 2015 haaveisiin, suunnitelmiin tai tavoitteisiin?

Yksitoista kysymystä

Sain kysymyshaasteen With love, Laura -blogin Lauralta joten kiitos siitä.♥ Tarkoituksena on vastailla haastajan 11 kysymykseen ja tarkoitus olis myös haastaa lisää bloggaajia ja keksiä niille yksitoista kysymystä. Oon kuitenkin aina niin huono haastamaan ketään tai keksimään kysymyksiä, niin vastailen mielummin vaikka näihin kysymyksiin vain. :)

1. Unelmatyö?
Olen tosiaan ammatiltani sosionomi (amk) eli sosiaalialan asiantuntija. Pystymme työskentelemään tosi monissa paikoissa. Mulla ei ole tällä hetkellä työpaikkaa, minne palaisin äitiysloman jälkeen vaan kattelen sitten sen mukaan, mitä paikkoja on auki. Unelmatyöni olisi nuorten parissa, ehkä nuorten tyttöjen parissa. Tällä hetkellä mielessä olisi esimerkiksi kuraattorin työ, etsivä nuorisotyö tai työskentely esimerkiksi tyttöjen talolla.

2. Lempparivaate? Gina Tricotin Molly -farkuista on tullu ihan lempparit. Ne on niin kivat jalassa.

3. Lempibiisi tällä hetkellä?



4. Viisi hyvää puolta itsestäsi? Positiivisuus, aitous, herkkyys, joustavuus ja määrätietoisuus. Yritän etsiä kaikesta aina jotain hyvää ja ensimmäisenä mulla on mielessä positiiviset kuin negatiiviset ajatukset asioista. Pyrin olemaan aito oma itseni niin kotona, seurakunnassa, blogissa, kavereiden kanssa kuin missä tahansa. En koe, että minun tarvitsee esittää mitään muuta. Oon luonteeltani myös aika herkkä. Se näkyy empaattisuutena ja herkistyn usein sekä iloisista että surullisista asioista. Yleensä se on minä, joka sanon "noo, mä voin tehdä jos kukaan muu ei tee" eli joustavuutta löytyy. Annan siis ihmissuhteissa helpommin periksi eikä minun tarvitse olla aina oikeassa. Määrätietoisuus näyttäytyy siten, että tiedän, mitä haluan ja mihin pyrin. En ole luovuttaja jos en heti onnistukaan vaan yritän uudestaan. Tähän heti perään voiskin listata sitten viisi huonoa puolta itsestä. ;D

5. Oletko koskaan mustasukkainen? Miten se näkyy? Enpä oikeastaan muuta kuin terveellä tavalla. Näyttäytyy siis parisuhteessa. Ennen oon ollut enemmän, mikä on johtunut täysin omasta epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta.

IMG_8780

6. Mistä olet ylpeä?
Tällä hetkellä siitä, että oon ajatellut välillä itseänikin ja tehnyt lähivuosina radikaalejakin päätöksiä elämääni koskien. Voin paljon paremmin ja ne ovat kyllä olleet oikeita päätöksiä. Elämää ei voi elää miellyttämällä toisia. Kun kumartaa toiselle, niin pyllistää toiselle ja joillekin ihmisille ei vaan yksinkertaisesti kelpaa mikään. Parempi siis tehdä ratkaisut omaa elämäänsä koskien niin, ettei ajattele, mitä joku toinen on asiasta mieltä. :)

7. Haluaisitko lapsia tulevaisuudessa? Tällä hetkellä mulla on tuo yks poitsu ja kyllä tulevaisuudessa haluaisin lisääkin.

kuva6

8. Missä haluaisit asua?
Omakotitalossa maalla. Järvenrantatonttikin ois ihan jees jollain rantasaunalla ja paljulla, mutta kaupungista haluaisin pois ensisijaisesti. :)

9. Minkälainen olit 15-vuotiaana? Epävarma itsestäni, liian sinisilmäinen ja kiltti. Itsetuntoni oli todella huono, en arvostanut itseäni ollenkaan ja ihmettelin, kuinka Timo jakso kattoa mua kuukaudesta toiseen. Ysiluokka oli kyllä kivaa aikaa ja tutustuin uudella tavalla moniin mun luokkalaisiin ja rinnakkaisluokkalaisiin. Olin aika huoleton ja silloin tuntui, että koko maailma oli avoinna. :D

IMG_4920

10. Aamurutiinisi?
Tällä hetkellä lapsen aamurutiinit menee mun edelle ja ite yritän siinä sivussa jotain tehdä. :D Mutta herään joskus 8-11 aikoihin. Pojan syötön ja vaipanvaihdon ym. aamutoimien jälkeen laitan pojan hetkeks leikkimatolle tai sitteriin, jonka aikana pesen kasvot, hampaat, harjaan hiukset, vaihdan vaatteet ja syön. Jos oon menossa jonnekin, niin myös meikkaan. Muuten en jaksa meikata. Yleensä kuuntelen myös radiota samalla.

11. Lempiblogisi? Luen todella montaa blogia, mutta tällä hetkellä lemppareita ovat esimerkiksi: Sonja Tuulia K, Pieniä unelmia elämästä, Annika O, Something different, Under my umbrella ja Saijis jne.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...