"Heittäydy täysii, mitä ikinä teetkin"


Hei! Kävin tuossa yks päivä kaupungilla shoppailemassa. Pakkasin vaunut ja pojan mukaan ja lähdin keskustaan. Mä aina jaksan valittaa siitä, kuinka ärsyttävää noita vaunuja on laittaa kasaan ja nostella auton perälle. Onhan siinä tietty oma vaivansa, mutta ei se nyt loppujen lopuksi niin iso juttu ole. Pitäis tehdä sitä vaan enemmän. Halusin ilahduttaa miestäni jollain tavalla, niin päädyin sitten menemään Arnoldsin kautta kotiin donitsien kera. Syödään noita donitseja ehkä pari kertaa vuodessa, mutta on ne vaan niin ihania. Ja nimenomaan nuo kinuskidonitsit! Ostin myös donitsit valkosuklaakuorrutteella, mutta ei nekään niin hyviä olleet verrattuna kinuskiin.

Viikonloppuna me mennään juhlimaan neljää ylioppilasta tai ammattiin valmistunutta joten koko viikonlopuks riittää kyllä ohjelmaa. Sitten ens viikollakin alkaa jo kesäkuu! Ihanaa! ♥ Onko teillä juhlia tiedossa? :)

Sitten blogiin liittyviä juttuja. Suosittu sivusto blogilista.fi, jonka avulla on pystynyt blogeja seuraamaan, lopettaa ensimmäinen päivä kesäkuuta toimintansa. Oonkin siirtynyt Blogipolku - nimiselle sivustolle ja blogiani voi nyt seurata Bloglovinin ja Bloggerin lisäksi myös sitä kautta. Linkit Blogipolkuun ja Blogloviniin löytyvät tuosta yläpalkista bannerin alapuolelta.

Kirpputorilöydöt pojalle vol.1

Mulla on ongelma! Nimittäin se, etten nykyään enää löydä niin paljon itselleni vaatteita kirpputorilta kuin ennen. Pojalle löydän sitäkin enemmän. Teen siis tällä kertaa ostospostauksen pojan vaatteista, joita oon ostellu tässä lähikuukausina. Pari uutta vaatettakin laitoin kuviin joukkoon. Tässä ei ollu edes kaikkia vaatteita, joita oon ostellu. Yritän tehdä niin, etten hirveästi hamstraisi vaatteita, ettei sitten jäisi osa käyttämättä. Nuo vauvat, kun kasvaa niin nopeasti! Kirpputoreilta ostelen jo reilusti isompiakin vaatteita säästöön, niin onpahan vaatteita sitten.

Paita oli täysin käyttämätön ja alunperin H&M:ltä. Hinta oli kolme euroa. Huivit on alunperin Lindexiltä ja maksoivat kaksi euroa yhteensä.

Shortsit taisivat olla kaikki H&M:n vaatteita ja maksoivat jotain 2-3€/kpl. Noita ylempiä Newbien sinisiä housuja meillä on kolmet ja oon tykänny niistä paljon. Tosin käytössä ne nukkaantuu aika herkästi. Ne maksoivat kolme euroa. Alemmat housut ovat myös Kappahl:ista alunperin ja maksoivat kaksi euroa.

Farkkupaita alunperin H&M ja maksoi muistaakseni kolme tai neljä euroa.

Molemmat bodyt ovat Kappahl:ista. Alimmaisen löysin kirpputorilta hintaan 1€ ja päällimmäisen ostin uutena 9,95€, mutta sain sen puoleen hintaan, kun mulla oli alennuskuponki.

Nämä bodyt ovat myös kirpputorilta ja maksoivat päällimmäinen 0,50€ ja alimmainen muistaakseni euron.

Alimmainen neule on Kappahl:in Newbie vaate, jonka löysin kirpputorilta kolmen euron hintaan. Pari pitkähihaista paitaa (alimmainen Name it ja päällimmäinen Lindex) maksoivat kirpputorilla 1,50€/kpl.

Alimmainen haalari kesää varten on uutena ostettu Kappahl:ista 14,95€, mutta sain siihen -25% alennuksen. Päällimmäisen kesähaalarin löysin kirpputorilta 3,50€ ja se on Lindexin mallistoa

Random snapshots


Oltiin viettämässä Timon yllätyssynttäreitä ja saatiin yllätettyä se kyl ihan täydellisesti! Sain huijattua Timoa kertomalla, että mentäis viettämään mun veljen vaimon yllätyssynttäreitä, ja ihmettelin, että se meni ees läpi. Ovella sitten alko onnittelulaulu Timolle ja kuulemma tuli ihan puun takaa tämä yllätys. Jos joskus on mahdollista järkätä jollekin yllätyssynttärit, niin kannattaa kyllä tehdä se! :)

Voi että oon niin rakastunut aurinkoon ja koko ajan lähenevään kesään! Se on vaan inhottavaa, kun tuntuu, että kesää odotetaan niin paljon, mutta se on hyvin äkkiä ohi. Yritän silti nauttia myös tästä hetkestä ja onhan jokaisessa vuodenajassa hyviä puolia. Tuo sade vois kyllä loppua jo... :D

Oon silloin tällöin herkutellut itse tehdyllä vaahtokarkkikaakaolla. Tykkään itse enemmän maitoon tehdystä kaakaosta, niin oonkin laittanut maidon mikroon, lisännyt kaakaojauheen ja vielä hetkeksi mikroon, jonka jälkeen ripotellut vaahtokarkkeja päällimmäiseksi. Ihan äly hyvää!♥

Kiersin huvikseni Tokmannia ja törmäsin ihan mun näköisiin ja värisiin lakanoihin. Alkaakohan meillä kotona olla jo vähän liian paljon beigeä ja tähtiä? Nää lakanat sitä paitsi makso vaan n. 36€, niin oli pakko ottaa, kun yleensä parivuoteeseen olevista lakanoista saa pulittaa ainakin 50 euroa.

Oon lisännyt ruokavaliooni enemmän marjoja ja en edes muistanut kuinka helppoa on tehdä kiisseliä! Myös vispipuuro on päässyt ruokavaliooni ja teinkin sitä viimeksi viikonloppuna. Odottelen vaan, että voisin syödä ihan tuoreita suomalaisia marjoja, ettei tarttis turvautua pakastemarjoihin. Voisin ainakin kesällä käydä poimimassa mustikoita lapsuudenkodin metsästä.


Pitkään oon ajatellut, että haluaisin kokeilla itsetehtyjä hampurilaisia ruoaksi. Sämpylät eivät olleet itsetehtyjä, mutta jauhelihapihvit tein itse ja lisukkeeksi tein lohkoperunoita ja kermakastiketta. Oli kyllä tosi hyvää ja tehdään varmasti toistekin.♥ Nythän villityksenä on bataattihampurilaiset, joiden resepteihin olen törmännyt monissa blogeissa. Täytteet ovat muuten samat, mutta sämpylät vaihdetaan bataattiin. Oon itseasiassa testaamassa niitä tänään. Oon meinaan ihastunut bataattiranskalaisiin joten veikkaan, että bataattihamppari on myös herkullista.

Kävin viime viikolla myös shoppailemassa Vaasassa ja olin ihastunut, kuinka lastenvaunuilla ja esimerkiksi pyörätuoleilla liikkuvat on otettu huomioon kaupungin suunnittelussa. Gina Tricot oli ainoa sellainen paikka, jossa itse kävin, ja jossa ei päässyt yläkertaan portaiden vuoksi. Onneksi en kuitenkaan ollut yksin, niin pääsin katsastamaan myös yläkerran vaatteiden tarjonnan. Oli muutenkin ihan kiva shoppailla niin, että pääsi sovituskoppiin yksin eikä vaunujen kanssa. En mä hirveästi tosin mitään löytänyt. Cubukselta ostin nuo perustopit, sillä mun kaikki topit alkaa olla niin kulahtaneita, että valkonenkaan ei näytä enää valkoiselta eikä musta mustalta. Nää topit oon kyllä käytössä todennu paremmaksi kuin Gina tricotin perustopit, joita olen ennen ostanut. Nämä oli sitä paitsi halvempiakin. Ostin lisäksi Gina tricotista kaksi samanlaista paitaa eri väreissä, mutta ne näkyy varmaankin jossain asukuvissa jossain vaiheessa.

Ihanaa keskiviikkoa!♥

Springfest -15

Heipä hei! Viime viikon olin tunkenu kyllä täyteen kaikennäköistä puuhaa, että nyt alkaa vasta vähän jo helpottaa. Tosin viikonloppuna en ehtinyt tekemään normaalia viikkosiivousta ja esimerkiksi pyykit on pesemättä, niin täytyy tänään sitten pitää siivouspäivä. Meillä oli viikonloppuna seurakunnassa nuortentapahtuma, joka kantoi nimeä Springfest. Seurakuntamme järjestää suuren nuortentapahtuman aina keväisin ja syksyisin ja itse oon ollu joka kerta mukana yhdessä sun toisessa palvelupaikassa. Tapahtuma järjestetään aina talkoovoimin ja pienikin apu on tarpeen, sillä nuoria (ja vanhempiakin) tapahtuma kerää jotain tuhat ympäri Suomen.

Somistustiimi oli tehnyt hyvää työtä kirkkomme sisustamiseen. Oli liitutauluja, ilmapalloja, valoja, viirejä, kynttilöitä ja värimaailma oli musta, valkonen ja ruskea. Peileihin oli kirjoitettu positiivisia tekstejä tai Raamatunpaikkoja ja muutenkin kirkko näytti niin hyvältä. Brunssitiimi oli taas ylittänyt itsensä ja tänä vuonna oli järjestetty kaksi kattausta. Menun näättekin tuossa yhdessä kuvassa ja voin sanoa, että mahan sai kyllä täyteen. Itse leivoin pari mango-juustokakkua brunssille ja kun niitä lauantaiaamuna vein kirkolle, niin siellä oli työntouhussa ihmisiä nuorista vanhempiin paistamassa pekonia ja valmistelemassa croisantteja ym. YTM eli yhdessä tekemisen meininki, niin kuin meidän johtava pastorimme tapaa sanoa.


Tietenkin tapahtumaan kuului musiikkia ja puheita. Pääpuhujana tapahtumassa oli Hillsong London seurakunnasta Dan Watson. Myös nuoret kertoivat elämästään ja siitä, mitä Jumala on heidän elämässään tehnyt. Kaiken kaikkiaan taas hyvä ja onnistunut tapahtuma! Sunnuntaina käytiin vielä syömässä Pizzeria Piikissä buffetpöydästä (vähän niinkuin Raxin tyylinen), kun he olivat lähteneet tapahtumalle sponsoriksi, niin saatiin ruokaa vähän halvemmalla. Enkä olisi jaksanut kyllä ruokaa tehdäkään. ;)

Nyt taas uuteen viikkoon ja mulla onkin luonnoksissa paljon postauksia, kunhan saan ne kirjoitettua valmiiksi! :)

Värikkäitä treenejä


Mulla on aina ollu vähän ristiriitaiset fiilikset liikuntaa kohtaan. En ole erityisemmin siitä pitänyt ja se on tuntunut pakkopullalta. Ehkä jos olisin löytänyt jonkun oman lajin, olisin saattanut jopa rakastua liikuntaan. Pienellä paikkakunnalla kaikenlaisiin liikuntalajeihin ei vaan ollut mahdollisuutta. Nyt kuitenkin lähivuosina oon muuttanut asenteeni liikuntaa kohtaan. Olen aina liikkunut sen takia, että saisin pudotettua painoa. Nyt kuitenkin haluan liikkua sen takia, että pysyisin terveenä, kunto olisi hyvä ja voisin hyvin. Painon putoaminen on sitten mieluisena sivutuotteena. Tämä asenteenmuutos on ainakin mun kohdalla toiminut ja esimerkiksi lenkille lähteminen on tuntunut ihan kivalta. (Ei tosin joka kerta!) Eikä mikään voita sitä tunnetta, kun oot käyny aamulla lenkillä tai treenannut ja vielä on koko päivä edessä!

Tällä hetkellä mun elämään kuuluu liikuntaa varmaan enemmän kuin koskaan ennen. Yritän päivittäin käydä kävelemässä tunnin vaunulenkin, mutta kaatosateella en kyllä lähde sinnekään. Käyn rullaluistelemassa kun säät sen sallii ja aikaa riittää. Tämä vaatii kuitenkin sen, että mies on pojan kanssa. Muuten pari kertaa viikossa treenailen kahvakuulalla tai kuminauhalla. Tuo kuminauha on kyllä hyvä keksintö ja treeniä pystyy ihan hyvin tehdä samaan aikaan, kun lapsi leikkii lattialla. Ei tarvitse edes lähteä kuntosalille, kun samanlaisia liikkeitä pystyy tekemään kuminauhalla.

Lisäksi motivaatiota liikuntaan tuo hyvä musiikki ja kivat ja mieluiten värikkäät treenivaatteet. Nämä kaikki kuvissa olevat vaatteet olen löytänyt kirpputorilta. Housut ja paita on alunperin H&M:n urheiluvaatteita. Erityisesti paita on värikkyydeltään mun mieleen ja tarkoituksena on ostella jossain vaiheessa lisää värikkäitä urheiluvaatteita motivaatiota tuomaan.

Liikutteko te paljon? Mikä teitä motivoi liikkumaan? :)


Onnea äidit!♥

Melkein viisi kuukautta sitten tulin itse äidiksi ja tänään vietin ensimmäistä äitienpäivääni. Tällä hetkellä tämä päivä nostattaa itselleni suuria tunteita. En voi sanoin kuvailla niitä tunteita, mitä tuo poika minussa saa aikaan. Ihan älytön rakkauden määrä. Äitiys ei ole itsestäänselvyys vaan se on lahja ja olen älyttömän kiitollinen siitä, että olen saanut tämän lahjan kokea. Äidiksi ei myöskään tulla yhdessä yössä vaan se on prosessi, joka kestää läpi elämän. Äitiys on ennen kaikkea oman kasvun paikka. Täytyy opetella olemaan kärsivällisempi ja epäitsekkäämpi. Tuo pieni ihmisenalku on nyt se, kuka tarvitsee kaiken rakkauden, turvan, huomion ja hoivan, mitä voin antaa. Kun sain tänään aamupalan vuoteeseen mieheni ja poikani kera, niin ymmärsin siinä hetkessä, että tässä on minun perheeni, minun rakkaimpani.


Vaikka kaikki eivät äitejä ole, niin suurin osa meistä viettää äitienpäivää tavalla tai toisella. Käydään ehkä oman äidin tai mummon luona syömässä kakkua ja viemässä lahjoja tai ehkäpä äidin tai mummon haudalle viemässä kynttilä. Joku lähettää äitienpäiväkortin postissa tai muuten muistaa omaa äitiään tai mummoaan. Ollaan kiitollisia myös heistä.


Onnea siis kaikki äidit!♥

Kiitollisuuspäiväkirja

Oletko kuullut kiitollisuuspäiväkirjasta? Minä olen joskus kuullut, mutta en ole sen enempää asiaa miettinyt. Halusin kuitenkin testata kyseistä menetelmää, sillä uskon ajattelutavalla olevan suuri vaikutus hyvinvointiin. Kiitollisuuspäiväkirjan idea on siinä, että joka päivä kirjoittaa esimerkiksi viisi asiaa, josta on ollut sinä päivänä kiitollinen. Tällä tavalla kiinnittää ajatuksensa niihin positiivisiin asioihin ja toivottavasti ainakin vähemmän niihin negatiivisiin juttuihin ja niihin, mitkä on sillä hetkellä huonosti. Kukaan ihminenhän ei välty elämässä vastoinkäymisiltä, ja jokaisella ihmisellä on erilaiset tavat selvitä niistä. Itse kuitenkin uskon, että omalla asenteella ja sillä, miten katsoo maailmaa on myös suuri merkitys. Ajattelen, että ne asiat, joilla mieltämme ruokimme, vaikuttaa elämäämme, valintoihimme ja käyttäytymiseemme. Sillä on esimerkiksi todella suuri merkitys jos me ajattelemme: "en mä edes kokeile, kun epäonnistun kuitenkin" verrattuna siihen, jos me ajattelemme: "olen epäonnistunut tässä monta kertaa, mutta yritän silti, koska pääasia on, että yrittää parhaansa."

En siis ajattele, että keskittymällä positiivisiin asioihin, negatiivisia asioita olisi jotenkin vähemmän. Myös vaikeat ja negatiivisetkin asiat tulee selvittää ja niille tulee antaa oma aikansa. Elämässä ei pääse eteenpäin jos ei ensin käsittele myös niitä vaikeita tunteita ja asioita. Negatiivisten tunteiden patoaminen sisälle tuottaa vain itselle pahaa oloa ja myöhemmin jopa läheisille ihmisille. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja eivätkä tunteet ole ikinä vääriä, mutta ne asiat, kuinka reagoimme tunteisiimme, voivat olla vääriä. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että vihaisena sanomme pahasti puolisollemme tai heittelemme tavaroita tai muuta sellaista. Näihin me voimme itse vaikuttaa.

Pyrin itse ajattelemaan positiivisesti ja ajattelen, että jokaisessa ihmisessä ja asiassa on jotain hyvää. Ajattelen myös, että vastoinkäymisistä voi seurata jotain hyvää, jonka ymmärtää vasta myöhemmin. Pystyn näin ajattelemaan paljon useammin toisten elämästä, mutta omassa elämässä jään usein junnaamaan niihin negatiivisiin asioihin ajatuksissani. Siksi haluan kokeilla kiitollisuuspäiväkirjaa, jotta näkisin ympärilläni myös ne positiiviset asiat vastoinkäymistenkin keskellä. Haluan opetella olemaan kiitollinen vielä enemmän myös niistä asioista, joita liian usein pitää itsestäänselvänä kuten ruokaa jääkaapissa tai puhdasta vettä kraanasta.


Minä olen tänään kiitollinen lämpimästä ilmasta, poikani naurusta, kuumasta suihkusta, kylmästä ja raikkaasta vedestä jääkaapissa, puhelusta äidin kanssa ja hyvästä musiikista radiossa.

"Myrskyn läpi aurinkoon,
vaikeuksien kautta voittoon, 
tänään vahvempi mä oon."

Gfm - Vahvempi

Mistä asioista sinä olet tänään kiitollinen? Jos haluat, niin lähde mukaan kokeilemaan kiitollisuuspäiväkirjaa! :)

Otoksia arjen keskeltä

Tässä olis parin kuukauden ajalta mun kännykästä otettuja kuvia. Osa näistä on Instagramin puolelta, mutta ei kaikki. Näillä pystyy kivasti kertoilemaan omasta arjestaan. Mua voi tosiaan seurailla Instagramissa nimimerkillä @jenniel_

1. Oon niin koukuttunu erilaisiin inspiroiviin ja voimia tuoviin lauseisiin eli Quoteseihin. Etsin näitä erityisesti Pinterestistä ja muutenkin netistä. Muutamia oon lähiaikoina jakanut Instagramin puolella. Ja joo itse tosiaan ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa. Aina sitä tarkoitusta ei ymmärrä heti, mutta myöhemmin kun pohtii asioita, niin palaset loksahtaa paikoilleen ja ymmärtää, että siksi kävi niin kuin kävi. 2. Kirpputorin sovituskopissa sovittamassa kahden euron paitaa. Tämä onkin jo kertaalleen näkynyt asukuvissa joten kotiutin tosiaan tämän. 3. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä käytiin ostamassa kevään ensimmäiset pehmikset. Harmi vaan, ettei ollut mun lempparimakua vaniljamansikkaa. :( 4. Meidän seurakuntaan tuli uusi pastori, jonka päävastuuna on nuorisotyö. Oon niin happy siitä, kuinka ihanat pastorit meidän seurakunnassa on! Tässä kuvassa on seurakunnan vanhimmisto ja nuorten tiimien vetäjiä siunaamassa pastoria uuteen tehtävään.

1. Shoppailemassa Minimanin sisustusosastolla.♥ Tällä kertaa tosin en ostanut mitään, kunhan ihastelin vain. 2. Oltiin mun lapsuuden kodissa kylässä ja poikamme sai leikkiä reilu 20-vuotta vanhalla lelulla, jolla mäkin oon vauvana leikkinyt.♥ 3. Oltiin pitkästä aikaa Seinäjoen illassa, jossa pastori puhui siitä, ettei tulisi verrata itseään muihin, sillä vertailu ja siitä seuraama kateus ja alemmuuden tunne tappaa rohkeuden ja itsevarmuuden. Ole mielummin oma itsesi, tiedosta omat hyvät ja huonot puolesi ja astu rohkeasti esiin. Jokainen on arvokas.♥ 4. Pääsiäisenä käytiin Pietarsaaressa sukulaisilla. Oltiin tällasen karhupukuisen pojan kanssa reissussa.


1. Voin kyllä sanoa, etten oo oikee koskaan missään hyvässä kunnossa ollut, mutta varsinkin synnytyksen jälkeen pelkkä portaiden nousukin saa hengästymään. Pikku hiljaa oon alkanu treenailemaan kahvakuulalla. 2. Käytiin mun miehen synttäreiden kunniaksi pitkästä aikaa syömässä Amarillossa. Ollaan oltu viimeks syömässä siellä viime vuoden puolella. Yleensä tilaan jotain kanaa tai hampurilaisaterian, mutta ylitin itseni ja tilasin naudan ulkofileepihvin. 3. Kahvakuulailun lisäksi kaivoin kaapista rullaluistimet esiin ja kävin ensimmäistä kertaa rullaluistelemassa tälle vuodelle. Viime vuonna mun rullaluistelut vähän jäi, kun kasvatin tuota meidän poikaa mahassa, enkä ottanut sitten riskiä, että olisin kaatunut mahani kanssa. 4. Omaa aikaa; rennot housut, lampaan talja ja kuumaa teetä.♥

Hello May!

Meidän vappu meni tänäkin vuonna pääosin kotona. Vuosittain pitää silti käydä vapputorilla, vaikka se ihmispaljous ahdistaakin ihan sikana, kun ei siellä pääse edes liikkumaan ja vaunuilla sitäkin hitaammin onnistuu eteenpäin meneminen. Sanokaa nyt et on muuallakin päin Suomea lapsilla ja nuorilla perinteenä erilaisten vappujuttujen kuten hiusväri ja serpentiini spray:n ym. suihkuttaminen itseensä ja muihin, niin että vaatteet, hiukset ja kasvot on ihan värissä ja serpentiinissä? Täällä päin nimittäin on ollut tuo perinteenä niin kauan kuin muistan. Ihan jo jotkut kymmenvuotiaat juoksentelee porukassa kasvot ja vaatteet vappuväreissä ja sit niitä suihkutetaan ja kaikenlaisia vappupommeja (mitähän ne nyt edes on nimeltään) heitellään ja suihkutellaan muitten porukoiden päälle. Sit tytöt kiljuu "mun päälle ei saa suihkuttaa!! iiiik, tapan sut jos suihkutat".

Kävästiin me Timon kanssa hakemassa tämän kevään ensimmäiset irtojäätelöt. Otin itse pekaanipähkinä-kinuskin ja on kyl ihan älyhyvää! Muuten poika nukkui koko reissun vaunuissa, mutta loppuvaiheessa otin sen syliin ja kannoin sitä, että sekin näkee jotain muuta kuin vaunujen kopan katon. :D Vois kyl ens vuonna tehdä vappuna jotain muutakin kuten grillata tai jotain. Normaalisti ostetaan esim. metrilakua, mut tänä vuonna ei ostettu sitäkään. Tällanen perus rento vappu kuitenkin. :)


Pitihän sitä illemmalla tietysti katsoa koko perheenä MM-jääkiekkoakin, jossa Suomi otti hienosti turpaansa USA:lta. Noh, meillähän ei sitten edes kolmatta erää katsottu loppuun asti. ;)

Miten teidän vappu meni? Saa linkittää teidän vappupostauksia, jos ootte sellaisia tehneet. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...