Sinun vuorosi loistaa

"Minne meet, 
vaikka kuinka vuodet sua kohtelee, 
vaikka pettyisitkin rakkauteen, 
vaikka viima vielä käy sydämeen,
 Olet ihme minne ikinä meet."
 

Juha Tapio - Ihme

"Meille sanottiin:
matkaan jos lähtee niin matkalla haavoittuu
Ja tulisena hehkuvat vasket himmeiksi kolhiintuu
Olkoon niin, Olkoon niin
Mä tahdon elää sen kaiken Kanssasi sun"

Juha Tapio - Kanssasi sun

"Kuulkaa väsyneet maan
Väsyneitten satamaan hän kuljettaa
Kuulkaa masentuneet maan
teidän kyyneleenne talteen korjataan."

Juha Tapio - Väsyneet maan


  Ajattelin aluksi, että mainitsen tästä asiasta vain ohimennen täällä blogin puolella, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin ja totesin, että kyllähän tälle pitää kokonaan oma postaus saada! Minähän tosiaan rakastan Juha Tapion musiikkia ja oon ollut fani jo ihan Juha Tapion ensimmäisistä levyistä lähtien, kun Juha ei ollut vielä tunnettu koko kansan keskuudessa vaan lähinnä gospelpiireissä. Silloin tuli oltua enemmän hänen keikoilla, kun ne ei aina edes maksanut mitään. Nyt on ollut vähän liian pitkä tauko, etten ole Juhan keikalla ollut. Bongasin facebookista, että Juha Tapio tekisi Alavuudella keikan, mitä ei ollut merkitty hänen kiertuekalenteriinsa. Kävin sitten yks päivä hakemassa pari lippua ja ne ei maksanu ku 10€/kpl!
  Tämän viikon keskiviikkona sitten oli tämä keikka ja päästiin Timon kanssa sinne jopa kahdestaan, vaikka aluksi suunnittelin että otettais poika mukaan. Pisin aika ikinä, mitä oon ollut pojasta erossa. Mutta täytyy sanoa, että edelleen on se Juha Tapio vaan niin ♥. Keikka kesti melkein kaksi tuntia ja aluksi näpsin kameralla kuvia, mutta sitten keskityin nauttimaan musiikista ja laulamaan mukana. Oli kyllä huikea keikka! Rakastan niin Juhan kirjottamia biisejä ja sen laulut kyllä niin koskettaa.♥

"Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan."

Juha Tapio - Rakastettu

Päivä kanssani

Klo. 7-9 Heräilen itse seitsemän jälkeen ja menen poikaa katsomaan. Siellä se on heräilly myös. Yö meni muutenkin tosi hyvin tällä kertaa vain yhdellä herätyksellä ja mulla oli pitkästä aikaa tosi pirteä olo yön jälkeen! Pojan aamutoimien jälkeen imuroin kodin ja viikkaan puhtaat pyykit kaappiin. Aamupalaksi syödään molemmat puuroa: pojalle neljän viljan puuroa ja koska itse en voi sietää sitä, niin syön edellisenä päivänä tehtyä mannapuuroa. Myöhemmin yllätän pojan tunkevan suuhun sisälle kulkeutunutta koivunlehteä. Ja minä jo imuroinkin. Mistähän se senkin ehti taas jo löytää?


Klo. 9-11 Luen pojalle kirjoja ja leikitään, kunnes hän alkaa vaikuttaa väsyneeltä. Sain melkein pojan nukkumaan kunnes istuin ääntä pitävän lelun päälle. Ärrrg. Ei auttanut kuin pukea ulkovaatteet päälle ja lähteä pienelle vaunulenkille. Itse tungin päälle, mitä nyt sattu ensimmäisenä käteen tulemaan. Ei menny edes viittä minuuttia kun poika oli täydessä unessa. Vien pojan terassille nukkumaan ja itse menen sisälle. Istahdan koneelle ja alan valmistautua kaupungille lähtöä varten. Ja tietysti Spotify päälle.



Klo. 11-13 Pojan herättyä meillä on lounas: pojalle spagetti bolognesia ja mulle edellisen päivän tonnikalapastaa. Kattelen Ykkösbasaari kirpputorin facebooksivuja ja siellä he olivat laittaneet kuvia tavaroista, mitä heillä on myynnissä tällä hetkellä. Pahoja tollaset myyntikikat. Mut tosin jos itsellä ois kirppari, niin tekisin ihan samaa. Haha. Pakko kai käydä katsomassa, kun pari kuvissa olevaa juttua kiinnosti. Löysinkin kirpputorilta metallisen purkin (2€), jonka laitoin kynäpurkiksi sekä pojalle ison kuorma-auton (4,50€). Kävin samalla Minimanissa, kun siellä oli synttäritarjouksia. Jäi siten keskustan liikkeet kiertämättä.

Klo. 13-15 Kun saavuttiin kotiin, niin syötiin ensimmäisenä välipala. Mun ei pitänyt, mutta Minimanissa oli irtokarkit tarjouksessa, niin otin vähän niitä mukaani. Huomaan olevani taas imuri kourassa, kun olin ottanu vaunut sisälle ilman rengassuojia. Mutku niitä on niin rasittava laittaa (lue: oon vaan niin laiska). Tein pienen vaunulenkin, jotta poika nukahtaa päikkäreille.

Klo. 15-19 Lenkiltä saavuttuani otan samalla postin ja jään ihmettelemään pakettia, mikä postissa on tullut. Yritän soittaa Timolle, mutta hän ei vastaa. Alan tekemään ruokaa; kuorin perunat ja laitan lohen uuniin. Hinkkaan samalla puhtaaksi kirpputorilta ostamani kuorma-auton ennen kuin annan sen pojalle käyttöön. Syönnin jälkeen löhöilemme koko perhe lattialla ja leikimme. Juttelemme päivän kuulumisia ja välillä selailemme puhelinta. Vietämme siis ihan tällaista perheiltaa vaan.

Klo. 19-23 Pojan iltatoimet ja nukkumaan laittaminen. Miksihän nekin on alkanut nyt takkuamaan? Vietetään loppuilta Timon kanssa tv:n ääressä, kun katsellaan edellisen päivän Salkkarit netistä, tämän päivän Salkkarit, Uusi päivä ja Ensitreffit alttarilla. Kymmenen jälkeen meen sänkyyn ja joskus yhdentoista jälkeen nukahdan somen selailun jälkeen.

ps. Mulla tuli eilen joku hinku alkaa muokkaamaan blogin ulkoasua, enkä saanut sitä vielä valmiiksi. (Enkä tiedä milloin saan). Oon niin perfektionisti, etten tiedä oonko siihen koskaan tyytyväinen, mutta ei siis kannata välittää jos jotkut asiat on vinksallaan. :)

Herkullinen päärynäpiirakka

  Harvemmin sitä tulee pidettyä kovin pitkiä postaustaukoja, mutta nyt tuntu, että tällainen pieni viikon kestävä hengähdystauko oli paikallaan. Meidän pojalla on tällä hetkellä joku vaihe menossa, ettei tuosta nukahtamisesta oikein meinaa mitään tulla, niin oon sitten tarkoituksella sysänny blogijutut syrjään ja keskittynyt perhe-elämään. Mutta oonpahan ainakin saanut kuvattua materiaalia postauksia varten.
  Tänään ajattelin tulla jakamaan teille päärynäpiirakan ohjeen. En ole koskaan tehnyt mitään jälkiruokia tai leivonnaisia päärynästä, mutta siitä on tullut lähikuukausina mun lempparihedelmä ja sitä tulee ostettua melkein aina kaupasta. Googlettelin sitten erilaisia reseptejä netistä. Jouduin skippaamaan kaikki, mihin tarvittiin esimerkiksi maitorahkaa tai tuorejuustoa, sillä tarkoitus oli tehdä piirakka niistä aineksista, mitkä kotoa löytyi tällä hetkellä. Löysinkin tämän reseptin netin syövereistä ja vähän jouduin muokkaamaan sitä, koska meiltä ei kaikkia aineksia löytynyt. Herkullista siitä tuli joka tapauksessa joten siksi jaan sen tänne. Piirakka oli sitä paitsi helppo tehdä! :)

Ainekset (n. 10 annosta):

Murotakina

100g pehmeää voita
4dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa (jätin pois, koska meillä ei ollut)
0,5 tl kardemummaa

Pohja

3/4 murotaikinaa
1 kananmuna
150g vaniljajogurttia (itse käytin maustamatonta jogurttia + ripaus vanilliinisokeria)

Täyte

1-2 päärynää (laitoin yhden ison)
1 dl aprikoosimarmeladia (jätin pois, koska meillä ei ollut)
1/4 murotaikinaa

1. Sekoita murotaikinan kuivat aineet keskenään. Nypi pehmennyt rasva (lämmitä vähän aikaa mikrossa, mutta älä sulata!) kuivien aineiden joukkoon.
2. Ota 3/4 murotaikinaa ja lisää joukkoon kananmuna ja jogurtti. Sekoita tasaiseksi.
3. Voitele n.24cm halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka ja laita taikina pohjalle.
4. Viipaloi päärynä ja asettele taikinan päälle. Jos käytät marmeladia, niin levitä se päärynöiden päälle. Ripottele 1/4 murotaikinaa piirakan päälle.
5. Paista 200 asteisessa uunissa n.20-25 min, että piirakassa on kaunis kullanruskea väri.

  Tämä päärynäpiirakka kaipasi mielestäni seuraksi jotain kuten sen aprikoosimarmeladin siihen päälle tai sitten sen voisi tarjoilla vaikka vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Piirakka on kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ja mä ainakin itse tykkäsin paljon tuosta kardemumman mausta piirakassa! Oon tottunut tekemään omenapiirakkaa, niin tämä on hyvä vaihtoehto sille.

"Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa"


Hame - H&M | Paita - Defshop (Saatu blogin kautta) | Kengät - Kirpputori/Vagabond

  Hei! Oltiin koko viikonloppu mun vanhempien luona ja käytin sen heti hyödyksi ja kuvautin teille asukuvat tänne blogin puolelle. Alan jo pikku hiljaa tottua siihen, että käytän taas hameita, niin kokosin tällaisen vähän rennomman asukokonaisuuden tämän hameen ympärille. Mulle on käyny kerran niinkin, että menin töihin omasta mielestäni arkimekko päällä, niin asiakas kysy, että miks mulla on juhlamekko päällä... En kyllä itse pukisi sellasta ihan tavallista trikookangasta olevaa mekkoa juhliin, mutta kyllähän sitä täytyy aina miettiä, ettei asusta tule liian juhlava, kun yhdistää mekon tai hameen sukkahousuihin. Mielestäni silti hameita ja mekkoja voi käyttää huoletta ihan arkenakin. Onhan nää sitä paitsi paljon mukavemmat käyttää kuin jotkut kiristävät farkut!
  Syksy ja metsä ei ole muuten mikään paras mahdollinen yhdistelmä. Näitä kuvia ottaessa en käynyt metsässä, mutta näin maalla sitä metsää nyt on vähän joka puolella ja sisällä ollessani löysin hiuksistani hirvikärpäsen. Hyi että se lähti kyllä nopeasti lattialle. Onneksi se ei ollut vielä ehtinyt päänahkaan asti! Tein vielä saman löydön hiuksistani uudestaan, kun olin nukuttamassa poikaa vaunuilla. Harjasin sinä päivänä hiuksia aika ahkerasti, ettei varmasti mitään ötököitä jääny hiuksiin!
  Kävin myös tänään kuvaamassa auringonnousua, kun se oli niin kaunis ja kerrankin oli hyvät maisemat ja mahdollisuus käydä kuvaamassa. Auringonnousun kruunas vielä sumu. Oli kyllä tosi nättiä! Näitä kuvia laitan blogin puolelle myöhemmin johonkin postaukseen.

Mutta hei, mitäs tykkäätte asusta? :)

Parasta just nyt

♥ Ystävien kanssa vietetty aika
♥ Syksyn värit
♥ Juha Tapion ja Cheekin uudet levyt
♥ Puhtaat lakanat
♥ Vain elämää

♥ Pojan lähestyvien 1-vuotissynttäreiden suunnittelu
♥ Liput Juha Tapion keikalle
♥ Blogin kautta saadut uudet vaatteet
♥ Kuuma suihku pojan nukkuessa päikkäreitä
♥ Miehen odottaminen töistä kotiin

♥ Voimaannuttavat ajatukset ja erilaiset mietelauseet eli quotesit
♥ Kuuma tee
♥ Itsetehty mustikkarahka
♥ Lämpimät syysillat
♥ Hyvä kirja


♥ Vaikeat päätökset, jotka myöhemmin osoittautuivat oikeiksi päätöksiksi
♥ Lähestyvä joulu
♥ Kirpputorit
♥ Rohkeus seisoa omien mielipiteidensä takana, vaikka muut olisivatkin eri mieltä
♥ Villasukat

  Tämä postaus kiteyttää viime päivien fiilikset. Mitä sitä turhaan jaarittelemaan, kun kuulumiset voi kiteyttää näin lyhyiksi sanoiksi ja lauseiksi. Tämä on parasta just nyt. Nyt lähdetään viikonlopun viettoon lapsuuden maisemiin.

Ihanaa viikonloppua!♥

Minimiehen huonetta

  Oon tässä pikku hiljaa sisustamassa meidän kolmiomme pienempää makuuhuonetta pojallemme. Täällä on vielä paljon kesken, enkä esimerkiksi ole seinille laittanut yhtään mitään. Siksi tässä postauksessa esittelenkin lähinnä yksityiskohtia poikamme huoneesta. Lelut ovat pääasiassa olohuoneessa, koska sieltä ne on helppo ottaa leikkeihin. Sitten kun poika kasvaa, niin lelut siirtyvät tietysti omaan huoneeseen.

  Pinnasänky on Ikean Sundvik mallia ja tykkään siitä kyllä kovasti. Sen yläpuolella on naulakkohylly (vaikkei näistä kuvista sitä tosin kyllä näy), jossa päällä on jotain pieniä sisustusjuttuja ja sen koukuista roikkuu soittorasia ja tämä pikkuisen body, joka oli pojalla päällä kun hän kotiutui sairaalasta.♥



  Kävimme juuri viime viikonloppuna Ikeassa ostamassa neliruutuisen Kallax-hyllyn. Tällainen hylly on kyllä niin kätevä lastenhuoneeseen eikä ole hinnalla pilattu. Tämä koko (2x2) hyllystä maksaa nimittäin 29€. Hyllystä puuttuu vielä tavaroita, mutta sen päälle laitoin muun muassa poikamme ultrakuvan kehyksissä ja Brion puuauton. Kappahlin Newbie viirin oon laittamassa seinälle, kun saan kiinnitykseen tarvittavat välineet. Viirissä on muuten samaa kangasta kuin pussilakanoissakin.

  Ihan oven vieressä meillä on myös Ikeasta ostettu lipasto, joka toimii ainakin vielä hoitopöytänä pojalle. Lipastosta löytyy pojan vaatteet. Päällimmäisenä onkin uusimmat kirpputorilöydöt. Helikopteri yökkäri (1€) ja sininen jumpsuit (4€). Rakastuin tuohon helikopterikuosiin, kun saatiin nimiäislahjaksi tuota samaa kuosia olevia bodeja, niin olin onnessani kun tuo yökkäri löytyi vielä oikeassa koossa. Tämän lipaston yläpuolella meillä on pari ruskeaa hyllyä seinällä, jotka tämän asunnon edelliset omistajat tähän jätti. Niiden päällä on lähinnä kehyksiä, joissa on pojan käden- ja jalanjäljet painettuna sormiväreillä paperille.
  Hakusessa on vielä joku nojatuoli, jossa voisi lukea pojalle iltasadun iltaisin sekä myöhemmin joku pieni pöytä ja pari tuolia piirtelyä ja askartelua varten. Mutta tällaista tällä hetkellä. Jossain vaiheessa taas lisää, kunhan tämä(kin) projekti etenee. Makkariremontista ei vielä tietoa milloin aloitetaan, koska unohtu semmonen pikku seikka, että pojan synttärit lähestyy, niin en tiedä halutaanko juhlia synttäreitä remppakaaoksessa. Mutta on se edenny kuitenkin, että ollaan luultavasti päätetty jo mitä laminaattia laitetaan lattiaan. Siitä se lähtee!

Inspiraatiota syyspukeutumiseen

  Oon niin innoissani siitä, että laitoin melkein mun koko vaatevaraston uusiksi ja alan oikeasti tykkätä vaatteista, joita päälleni puen. Nykyään myös haen inspiraatiota pukeutumiseen enemmän blogeista, Pinterestistä, nettikaupoista ja vähä kaikkialta. Mun tässä postauksessa keräsin kollaasiksi inspiraatiota pojan pukeutumiseen, mutta tajusin, etten ole tehnyt samanlaista postausta omaan pukeutumiseen. Tykkään katsella blogeista erilaisia kollaaseja ja niitä on kiva tehdäkin! Näihin saa kyllä uppoamaan kivasti aikaa, kun selailee eri nettikauppoja ja yhdistelee vaatteita.
  Sain viestiä Espritiltä ja pyynnön tutustua heidän verkkokauppaansa. Täytyy myöntää, että oon pitänyt Espritin vaatteita vähän tätimäisinä enkä ole juurikaan kiinnittänyt heidän vaatteisiinsa huomiota. Verkkosivuilla selattuani jouduin toteamaan luuloni vääriksi ja näihin kollaaseihinkin löysin tosi kivoja vaatteita sieltä. En ole tiennyt, että heillä on myynnissä myös raskaus- ja imetysvaatteita ja vielä älyttömän kivan näkösiä! Jos olisin vielä raskaana, niin menisi varmaankin tilaukseen. Haha.


Housut - Lindex | Poncho - Esprit | Hattu - Seppälä | Laukku - Gina tricot | Kengät - Esprit

  Tätä ensimmäistä asua lähdin rakentamaan tekonahkahousujen ympärille, koska jotenkin oon niin rakastunut mustaan tekonahkaan. Lisäksi oon kattellut ponchoja ja hattuja ja miettinyt, että tohtiskohan sitä astua pois mukavuusvyöhykkeeltä ja kokeilla ostaa itselleni edes tuollainen musta hattu. Ponchon voisin myös itselleni kotiuttaa. Tästä asusta tuli aika tumma, mutta mielestäni silti kivan tyylikäs. Kengät valitsin tarkoituksella jonkun muun väriset, kun mustat ja nää kengät on mun mielestä tosi upeat!



Farkut - Seppälä | Neulehuppari - Seppälä | Kauhahuivi - Gina tricot | Pipo - Gina tricot | Kengät - Esprit | Takki - Esprit (tällä hetkellä loppuunmyyty verkkokaupassa)

  Toinen asu on selvästi rennompi ja enemmän mun näköinen. Valitsin tähän sen tyylisiä vaatteita, mitä yleensä tykkään pukea. Tiukkojen farkkujen kanssa yleensä tykkään pukea jonkun rennon collegepaidan tms. Mun pitäisikin täydentää vaatekaappiani jollain ihan perus collegepaidoilla tai huppareilla. Oon monta vuotta katsellut nimenomaan tällaista vihreää parkatakkia, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi sellaista ostaa. Näissä on vaan jotain, mikä iskee muhun! Mulla on ollu välillä kausia, kun oon pukeutunut enemmän väreihin, mutta jotenkin näin syksyisin valitsen melkein aina jotain maanläheisiä värejä. Sen huomaa kyllä kauppojen väritarjonnastakin, että syysvärit ovat nyt in, koska kaupoista löytyy mustaa, ruskeaa, beigeä, vihreää ja viininpunaista.




Sukkahousut - Kappahl | Collegetunika - Esprit | Kengät - Esprit | Kaulahuivi - Gina tricot | Takki - Esprit

  Kolmannen asun kokosin mulle yhden lemppari vaatekappaleen ympärille. Tykkään ihan älyttömästi kaikista rennoista tunikoista/mekoista/pitkistä paidoista. Ei sellaisista makkarankuorista vaan rennoista. Jos paidassa on taskut niin sen parempi, sillä ne tuo rentoa fiilistä. Mun tyyliini liittyy oleellisesti legginssit, mutta sukkahousutkin on ihan mukavat. Tuubihuivit on erityisesti mun juttu ja villakangastakkeja oon katsellu kauan, mutten ole sellaista koskaan hankkinut. Ehkä vielä joskus.

Iskeekö joku näistä asuista teihin? Mikä on teidän syksyn luottovaate? :)

Viime aikojen suosikit

En ole hetkeen tehnyt postausta tämän hetken suosikkijutuista, koska oon aatellu, ettei niitä nyt oikein ole. Nyt kuitenkin päätin korjata tilanteen ja tajusin, että olihan tässä jo postauksen verran kertynyt suosikkeja. Yleensä osa suosikeista on pidempiaikaisia, mutta osa kausittaisia. Nyt huomaan, kun syksy on tullut, niin suosikkeihinkin tulee erilaisia juttuja.



Oon ihan kamala huulirasvariippuvainen ja nyt kylmän tullessa tämä korostuu. Kaikki on hyvin jos en edes muista koko huulirasvaa esimerkiksi kaupungille mentäessä, mutta jos muistan, että unohdin huulirasvan kotiin, niin kaikki on pilalla! Huulia alkaa hirveästi kuivaa ja tuntuu tosi epämukavalle. Lisäksi mun on pakko ennen nukkumaanmenoa laittaa huulirasvaa, sillä muuten en saa unta jos huulet tuntuu epämukavalta. Tämä Vitaliksen huulirasva on jo muutaman vuoden vanha, mutta tosi hyvä. Itse tykkään tästä paljon. Mulla on siitä erikoiset huulet, että huulipunat ja kiillot saa mun huulet rohtumaan. Myös jotkut erikoiset huulirasvat, joissa on joku maku/tuoksu, eivät välttämättä mulle käy. Kai niissäkin on sitten jotain ainesosia, joista mun huulet ei tykkää. Siksi jokapäiväiseen käyttöön mun täytyy valita ihan tällanen perus huulirasva. Silloin tällöin voin käyttää muunlaisiakin.

Kynttilät täytyy ehdottomasti mainita tässä mun suosikkipostauksessa, sillä nythän on alkanu oikeen kynttiläkausi. Kaupat ja lehdet oikeen pursuaa kaikkia lyhtyjä ja kynttilöitä. Ja ne tuoksukynttilät.♥ Mulla ei erityisesti ole mitään lempparituoksua kynttilöissä, mutta vanilja ja erilaiset marjat on kyllä jees. Oon vähän sellainen, että melkein kaikki käy!

Mua niin harmittaa, kun oon tässä jo muutaman kuukauden ajan etsinyt meidän pojalle kirpputorilta taaperokärryä. Löysin kyllä vaaleanpunaisia Hello kitty -kärryjä, liian huonokuntoisia tai ylihinnoiteltuja taaperokärryjä, mutta en sellaista meille sopivaa. Pohdin jonkin verran sitä, että oisko Brion puinen vai Plaston muovinen parempi vai onko sillä suurta merkitystä. Päädyin lopulta valitsemaan Brion taaperokärryn ja kun sitä ei kerta kirpputorilta löytynyt, niin kattelin mistä löytyisi mahdollisimman halvalla. En tiedä mikä katkos noiden kärryjen valmistuksessa oli vai onko ne vaan niin suosittuja, mutta ne oli melkein joka kaupasta tai nettikaupasta loppu tai sitten muuten vaan sieltä kalliimmasta päästä. Tilasin lopulta Jollyroom.fi:stä vähän halvemmalla kyseisen kärryn ja oon kyllä tyytyväinen! Harjoitellaan sillä melkein päivittäin. Niin ja mun tuuria tosiaan, kun taaperokärry oli meillä ollut muutaman päivän, niin facekirpparille tulee myyntiin samanmoinen kärry. Äääärg. No ei voi mitään. :D


Syksy ja talvi on mulla sellaista aikaa, että käsirasvalle tulee kyllä tarvetta. Muuten en kyseistä rasvaa kyllä tarvitse. Tämä oli mulla yks päivä hukassa, niin kokeilin muita rasvoja. Täytyy kyllä todeta, että ne ei auttanu, ei edes joku vauvan perusvoide auttanu mun kuiviin käsiin. Mutta tämä rasva sen sijaan tekee tosi pehmeät kädet ja auttaa kyllä. Siksi siis on jälleen täällä suosikkien listalla, vaikka  taidan olla esitelly tän aikaisemminkin täällä blogin puolella.

Meillä oli tänä aamuna mittarin mukaan -10 astetta pakkasta joten on jo aikakin alkaa pukea vauva toppahaalariin. Ainahan äitiyspakkauksen toppahaalari ei ole sopiva juuri silloin, kun omalla lapsella olisi sille tarvetta tai sitten kaikki vanhemmat eivät vaan välitä, vaikka haalari olisi isokin, mutta meidän pojalle tää menee varmaankin koko talven. Tykkäsin tämän kuosista tosi paljon, kun viime syksynä sain tän äitiyspakkauksen ja edelleen on kyllä lemppari!

Oon aina silloin tällöin törmännyt blogeissa (teko)nahkalegginsseihin ja ajatellut, että ne näyttää tosi kivoilta, mutta tuskin mulle menee edes jalkaan. Törmäsin kuitenkin Keskisellä näihin ja otin huvikseni sovituskoppiin ja näähän näytti sittenkin ihan hyvältä. En malta odottaa, että pääsen näitä käyttämään!

En viime vuonna seurannut Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa ja myönnän, että olin kauhean ennakkoluulonen koko ohjelmaa kohtaan. Ottamatta kantaa ohjelmaan sinänsä, niin mua kiinnostaa kovasti näiden asiantuntijoiden mielipiteet ja kommentit. Ihastuin psykologiaan aineena jo lukiossa ja sosionomiksi opiskellessa kiinnostus psykologisiin juttuihin vaan kasvoi. Oon sitä paitsi jo yläasteella analysoinut ja pohtinut syy-seuraus -suhteita, (mikä johtuu mistäkin, miksi tuo kiusaa toisia, miksi tuo käyttäytyy tuolla tavalla, onko sillä kaikki hyvin kotona jne.) eikä se ole hävinnyt tässä vuosien saatossa mihinkään. Ehkä analysoin välillä liikaakin juttuja, mutta toisaalta näitä taitoja tarvitsen sosionomin ammatissa. Täytyy pystyä näkemään asiakassuhteissa pintaa syvemmälle myös niihinkin asioihin, joita kukaan ei välttämättä ole koskaan ääneen sanonut ja ymmärtää nimenomaan niitä syy-seuraus -suhteita. Joskus oon kyllä pohtinut, että oisko sittenkin pitänyt lähteä opiskelemaan vaikka psykologiksi, mutta mennään nyt tällä kuitenkin. Erityisesti tuolla Maaret Kalliolla on hyvä juttuja, mitä oon sen kirjotuksiakin lukenu netistä!

Sunnuntaifiiliksiä





  Heipähei! Tämä päivä ei aivan mennyt niin kuin olin suunnitellut. Mulla olisi ollut kuorokeikka tänään, mutta jouduin jättämään keikan välistä huonosti nukutun yön takia. Pääosin poika nukkuu ihan hyvin yöt, mutta joskus hän heräilee kahden tunnin välein koko yön. (Voin vaan kuvitella miltä tuntuu niistä äideistä, joiden lapset heräilee vielä useammin!) Normaalisti poitsu nukahtaa kyllä aika äkkiä uudestaan, mutta viime yönä ei nukahtanut vaan oon sitten hänen kanssaan valvonut. Oon aivan silmät ristissä ollu aamulla, eikä ajatus kulkenut yhtään. Oon muutenkin huomannut, että reilun yhdeksän kuukauden pätkissä nukutut yöt on vaikuttanut mun muistiin ja muutenkin aivotoimintaan. Unohtelen nykyään todella helposti asioita, varsinkaan yksityiskohdat ei pysy mun mielessä. Saatan unohtaa nimiä tai ostokset kassalle tai jotain muuta.
  Koko päivä onkin mennyt rennoissa fiiliksissä kotona. Kävin mä pojan kanssa ulkona puistossa ja vähän kävelyllä, niin nämä kuvat ovat sieltä. Yritin harjotella itselleni erilaisia arkikampauksia, joiden teko-ohjeita löysin Pinterestistä, mutta mitkään ei oikein meinaa onnistua, kun mulla on niin ohuet hiukset. Jos teillä on vinkata jotain kivoja arkikampauksia, jotka sopii nimenomaan ohuille hiuksille, niin kertokaa ihmeessä kommenttiboksiin!
 
Mukavaa alkavaa viikkoa!♥

Metallia ja rottinkia

Kirpputoreilta sattuu joskus löytymään mieleistä sisustustavaraa. Usein ne löytyykin samasta pöydästä ja hamstraan pöydän tyhjäksi. Mulla oli muutama viikko sitten itsellä kirpputoripöytä Vanhankylän Ullakko kirpputorilla ja sain kivasti menemään tavaraa muuan muassa tarpeetonta sisustustavaraa, joille ei vaan löytynyt meidän kodista enää paikkaa. Siksi hyvällä omalla tunnolla pystyin ostamaan uusia juttuja! Mietin kyllä aina ennen kuin ostan jotain uutta, että onko sille käyttöä tai paikkaa, mihin laittaa. Aina ei oo tullu mietittyä vaan on tullu ostettua heräteostoksia ja sitten ne lojuu käyttämättömänä jossain. Ihan vinkkinä muuten jos joskus laitatte kirpparipöytää, niin sisustusjutut menee tosi äkkiä ainakin jos hinta on kohdillaan.


Nämä kaksi lyhtyä oli aivan uudet, sillä näissä oli vielä laput paikalla. Jätin nämä aluksi hyllyyn, mutta palasin kierroksen tehtyäni nämä hakemaan. Mietin lähinnä näiden hintaa, sillä isompi lyhty oli 15€ ja pienempi 10€ ja normaalisti en kirpputorilla maksa sellaisia summia sisustusjutuista, mutta... kuten kuvista näkyy, niin vein nämä sitten lopulta kassan kautta kotiin. Oon alkanut tykästymään sisustuksessa metalliin. Nämä lyhdyt oli tuon metallin vuoksi ihanat ja myös kaikenlaiset metallikorit iskevät muhun. Lisäksi tällä hetkellä muhun iskee tollanen ruskea naru myös. Pitäis enemmän käyttää myös sitä sisustuksessa. Nämä löytyi Lakeuden Shoppis kirpputorilta.


Kesällä mun piti laittaa terassi kuntoon ja etupihalle jotain kukkia tai muita koristeita, mutta enpä saanut aikaiseksi. Löysin kuitenkin Vanhankylän Ullakko kirpputorilta mun näköisen kukkatelineen pihalle viidellä eurolla. Jos käyn ostamassa kanervia ja laitan tähän, niin kyllähän tää vielä näin syksylläkin menee! Mä siis rakastuin niin tähän polkupyörään.♥ Metallia muuten tämäkin, joka on maalattu valkoiseksi ja raaputettu vähän maalia pois jostain kohtaa. Niin mun tyyliä!

Nämä kaksi täysin samanlaista koria löytyi samasta pöydästä kukkatelineen kanssa ja mulla tuli vähän vaikeuksia kantaa näitä, koska lykkäsin poikaa rattaissa ja nää oli tosi isot. Pujottelin jotenkin käytävän loppuun ja vein nää mun ostokset kassalle ja pyysin henkilökuntaa varaamaan näitä hetkeksi. Kiersin sitten kirpparin loppuun ja ostin korit. Ne maksoivat 5€/kpl. Ne etsivät vielä paikkaansa, mutta tällä hetkellä toinen on eteisessä pojan ulkovaatteiden säilytyspaikkana ja toinen on makkarissa vilttien pitopaikkana.

Mitäs pidätte löydöistä?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...