Inspiraatiota kodin järjestämiseen Konmari -kirjasta

  Mä olin ennen kauhea hamstraaja ja teininä sisustin kaikenmaailman krääsällä oman huoneeni. Julisteita oli seinillä ja myös kaapinovet oli täynnä kuvia ja julisteita. En kyl ymmärrä, miten oon viihtynyt sellaisessa huoneessa. Mulle vaikeimpia asioita luopua on erilaiset esineet ja asiat, jotka tuovat jonkun tietyn asian mieleen. Pitkän aikaa säilytin esimerkiksi kirjeitä, joita oon kirjotellu kaverin kanssa joskus kauan sitten. Hävettää myös myöntää, mutta kun muutin pois kotoa lukion jälkeen, otin mukaan pussin, johon olin säästänyt kirjelappuja, joita oltiin kirjoteltu tunneilla kavereiden kanssa ala-asteella!
  Nykyään ajattelen, että vähempi on parempi ja oonkin laittanut monia tarpeettomia tavaroita eteenpäin. Mulle tulee myös oikeasti paha olo sekaisin olevasta asunnosta tai jos siellä vallitsee hirveä tavaranpaljous. Oon pitkän aikaa yrittänyt järjestellä meidän asuntoa ja päästä eroon tarpeettomasta tavarasta, mutta jotenkin tuntuu, ettei se projekti ole loppunut koskaan. Nyt aloin lukea Konmari -kirjaa ja olen alkanut käydä tavaroita läpi lajeittain eikä huoneittain, miten oon ennen tehnyt. Eli käyn läpi kerralla esimerkiksi kaikki meikit, vaatteet ja paperit nimenomaan siksi, että esimerkiksi papereitakin meiltä löytyy monesta eri paikasta. Paljon paperia muuten meni paperinkeräykseen! Nuottikansiotkin järjestin ja heitin tarpeettomia nuotteja ja kopioita pois, niin että sain tyhjäksi pari kansiota.



  Konmari -kirjassa on ajatus, että jos jokin tavara ei tuota iloa, niin se pitäisi heittää pois ja jos se tuottaa iloa, niin säästää se. Olen yrittänyt tämän ajatuksen kanssa käydä läpi meidän kodin tavaroita, mutta samalla myös olen ajatellut, että teenkö sillä jotain. Tämä järjestäminen on korostunut erityisesti nyt, kun vietän arkeni kotona lasten kanssa. Siivoamiseen menee paljon aikaa ja uskon, että yksi syy siihen on tavaranpaljous!
  Oon ennenkin huomannut, kuinka hyvälle fiilikselle siitä tulee, kun on myynyt esimerkiksi kirpputorilla tarpeettomia tavaroita. Ja vaikken ole "marituksessa" (niin kuin ihmiset tätä konmari-juttua kutsuu) kuin vasta alussa, niin jotenkin oon jo nyt hyvällä mielellä! Hassua, mutta jotenkin kun järjestelee kotia, niin samalla oma elämäkin menee järjestykseen. Mulla on tavoitteena päästä sellaiseen, ettei kotona olisi yhtään ns. turhaa tavaraa. Tosin näin lapsiperheessä se nyt on vähän vaikeaa, kun esimerkiksi pieneksi jääneitä vauvanvaatteita ei nyt hetkessä saa pois nurkista, mutta pikku hiljaa pikku hiljaa. Ja jos ei nyt muuta, niin ainakin Konmari -kirjasta sain hyvän vinkin pystyviikkauksesta. Pystyviikkasin meidän neidin vaatteet lipastoon ja sainkin kaikki vaatteet mahtumaan yhteen laatikkoon kahden sijasta.


Onko siellä ruudun takana joku muukin lukenut Konmarin kirjan tai muuten vain hurahtanut kodin järjestelemiseen?


Juustokakkusmoothie

  Selailin taas K-ruoka -sovellusta ja törmäsin siellä juustokakkusmoothien reseptiin. Päätin kokeilla reseptiä, sillä se kuulosti mielenkiintoiselta. Tämä ei tosiaankaan ole mikään terveellinen aamupalasmoothie vaan enemmänkin jälkiruoka. Mutta joka tapauksessa oli todella hyvää!


Ainekset: (2-3 annosta) 

250g suomalaisia jäisiä mansikoita 
1 prk (250g) maustettua rahkaa. Sitruuna tai vanilja (itse käytin vaniljaa) 
1/2 dl maitoa 
4 kpl digestivekeksiä 
mintun tai sitruunamelissan lehtiä (itse en käyttänyt) 




1. Soseuta kohmeiset mansikat tehosekoittimella tai sauvasekoittimella
2. Lisää joukkoon rahka ja maito. Sekoita tasaiseksi.
3. Murusta Digestivekeksit annosmaljan pohjalle. Säästä osa koristeeksi päälle.
4. Kaada smoothie keksien päälle. Halutessasi koristele mintun tai sitruunamelissan lehdillä.
5. Nauti mahdollisimman pian, jotta keksit pysyvät rapeina.


Viimeiset talviset asukuvat



  Hei! Oon täällä taas! Pieni irtiotto blogista teki kyllä hyvää, vaikkei se ollut mitenkään suunniteltu. Kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt, niin helpompi vaan oli päästää irti ja olla bloggaamatta kuin se, että olisi stressannut siitä, että on pakko kirjoittaa postausta blogiin. Mutta sain ainakin tehtyä valokuvatilauksen Ifolorille reilun vuoden valokuvista, tyhjättyä tietokoneen ja Timo vaihto mun läppäriin uuden kiintolevyn, jonka hän oli mulle ostanut joululahjaksi. Sen jälkeen mun onkin pitänyt ladata kaikki kuvanmuokkausohjelmat, Spotifyt ym. uudestaan tähän koneelle. Sen lisäksi oon tehnyt kevätsiivoja ja myynyt kirpputorilla tarpeettomia tavaroita ja vaatteita muutaman satasen edestä. Pidin kirppispöytää ensimmäistä kertaa Ykkösbasaarilla ja kyllä kannatti, vaikka siellä pitikin käydä joka päivä siivoamassa pöytää. Heillä on lisäksi semmonen kirpparikalle -sovellus, minkä kautta pystyy seurata omaa myyntiään reaaliaikaisesti. Ja myönnän, se oli hyvin koukuttavaa! Päivitin sitä varmaan viiden minuutin välein koko kahden viikon ajan ja hihkuin aina, kun huomasin, että taas sieltä oli menny jotain. Haha.

talvitakki


IMG_4290
kevätasu Takki - Vila | Paita - Kirpputori/H&m | Mekko - Kirpputori/H&m | Kengät - Kirpputori

  Asusta sen verran, että itse asiassa se on kokonaan kirpputorilta hankittu paitsi talvitakin ja legginssit oon ostanut uutena. Välillä on vaikea olla omalle tyylilleen uskollinen, kun samalla imetyksen pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja ei-niin-paljastavaa. Oonkin todennut, että tällainen korkeavyötäröinen mekko crop top yläosalla on siihen kyllä parhaimpia. Jotenkin en ole yhtään tykästynyt ihan oikeisiin imetysvaatteisiin, enkä edes osaa sanoa miksi.
  Ulkona näyttää tällä hetkellä olevan kyllä niin keväinen ilma, että nää on varmaan viimeiset asukuvat talvitakin kanssa. Ainakin toivon niin! Pitäisi hankkia itselleni kevättakki, kun vanhan takin myin juuri kirpputorilla. Oon kyllä tosi herkkä sairastumaan, että meen talvitakilla vielä jonkun aikaa. Kävin nimittäin yks päivä kirpputorilla ja mulla oli tämä sama talvitakki päällä kiinni tietysti, mutta ilman kaulahuivia. Menin autolla ja ulkona olin vaan sen verran, että kävelin autolta kirpputorilla muutaman kymmenen metriä. Sairastuin tietysti heti ja nyt alan vasta olla terveenä näin reilu viikon jälkeen.

ps. ihanaa taas kirjottaa tänne postausta!♥ Tykkään niin paljon tästä hommasta!

Kerro se kännykkäkuvin

  Monet ovat varmasti huomanneet, että postaustahtini on hidastunut paljonkin. Mä yritän koko ajan tasapainotella ajankäytön kanssa. En halua tehdä postauksia huolimattomasti vaan aina kun julkaisen postauksen, haluan ne tehdä niin hyvin kun pystyn. Mutta tällä hetkellä en enää pysty julkaisemaan kolme kertaa viikossa postausta, mitä haluaisin tehdä. Haen tässä sitä sopivaa postausrytmiä itselleni ja sellaista mihin pystyisin sitoutumaan. Lapset ovat kuitenkin pieniä vain hetken, enkä halua kuluttaa sitä somessa ollen, vaikka oma aika onkin tärkeää.
  Itselle riittämättömyyden tunne on tullut tutuksi erityisesti toisen lapsen tullessa. En niinkään ota paineita elämästä ulkopuolelta tulevista vaatimuksista vaan kehittelen päässä ne omat vaatimukset ja asetan riman itselleni vähän liiankin korkealle. Pitäisi kyetä olemaan paras mahdollinen äiti lapsille, viettää aikaa lasten kanssa, leikkiä ja ulkoilla, eikä olla liikaa somessa. Pitäisi kyetä hoitamaan koti, pitää koti siistinä, tehdä ruokaa, pitää huoli, että lapsilla on vaatteita, tehdä kotityöt. Pitäisi kyetä olemaan myös hyvä vaimo, huomioida myös miestä ja varata parisuhteelle aikaa. Pitäisi myös muistaa huomioida itseään, syödä terveellisesti ja säännöllisesti, liikkua, harrastaa, blogata, nähdä ystäviä ja sukulaisia ja levätäkin pitäisi ehtiä. Lähiaikoina, kun olen panostanut enemmän sosiaalisiin suhteisiin, niin se on vienyt aikaa blogilta. Tämä elämä on siis jatkuvaa tasapainottelua. Kyllähän mä voisin aikatauluttaa elämäni, mutta sitten siitä helposti tulisi suorittamista enkä halua sellaistakaan elämää. Yritän siis omalla painolla näitä kaikkia tehdä ja yritän miettiä, mikä ei ehkä ole niin tärkeää.
  Tähän postaukseen tulin jakamaan kuitenkin pieniä hetkiä arjestani kännykkäkuvien muodossa. Joitakin näitä on päätynyt mun Instagramiinkin, vaikka sitäkin olen päivittänyt suht vähän. Mua voi kuitenkin siellä seurata nimimerkillä Jennislullaby ja vaikka käyttäjätilini on yksityinen, niin hyväksyn kyllä seuraajaksi.

1. Joku autoiluselfie. Siellä on paras valo ottaa kuvia joten tosi usein mun selfiet on autosta ja nimenomaan apukuskin puolelta. En mä ajaessa tietenkään ota itestäni kuvia! 2. Rakastan järveä ja on se vaan niin kaunis vaikka olis jäässä! 3. Pidin viikon kirppispöytää Ullakolla ja ennen mulla on menny siellä tosi hyvin tavaraa, mutta nyt olin kyllä pettynyt. 4. Tällaista tää mun arki on parhaimmillaan -tytön kanssa sohvalla loikoilua.

1. Viikonloppuna käytiin veljen ja hänen vaimonsa luona viettämässä aikaa ja syötiin mm. hattaraa ja laskiaispullia. Illemmalla pelattiin jotain papu -korttipeliä melkein koko perheen voimin. Oli mukavaa! 2. Meidän iso tyttö.♥ Ei hän enää ole mikään vastasyntynyt nyytti. 3. Mun vanhempien luota otettu auringonnousukuva. On se niin nätti!♥ 4. Pojan kanssa ulkona. Oli ihanan aurinkoinen ilma!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...